Laajin suomenkielinen nukenvalmistukseen perehdyttävä kirja.
Nukkeharrastajien määrä Suomessa on viime vuosina kasvanut nopeasti. Ongelmana on ollut kattavan suomenkielisen oppikirjan puute. Nyt ilmestynyt Mäntykustannus Oy:n kustantama ja Sirpa Ala-Loukon tekemä ”Oma Nukke – ohjeita ja kaavoja nukentekijöille” paikkaa tämän puutteen. Kirjan tekijä toimii nukkealalla yrittäjänä ja kouluttajana.
Kirjan monipuolinen kuvamateriaali – 144-sivuisessa kirjassa on yli 500 selkeää piirrosta, kaava-arkkia sekä valokuvaa – ja selkeät ohjeet rohkaisevat lukijaa jatkamaan eteenpäin yksinkertaisen mollamaijan tekemisestä vaativampaan, muotoilemalla valmistettavaan nukkeen saakka.
Kirja sopii niin alan harrastajille kuin vasta-alkajillekin sekä kaikille käsitöistä ja muotoilusta kiinnostuneille. Siihen on myös koottu esimerkkejä Suomen nukketaiteilijat ry:n jäsenten korkeatasoisista nukeista.
Kirjan painos on loppu, mutta kirja on lainattavissa kirjastoista kautta maan.